"Voitit sydämein"

Oi sinä kaikkein armollisin,
ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua vaivaista syntistä,
ja katso puoleeni laupeutesi silmillä
niinkuin sinä katsoit Pietariin,
kun hän oli Sinut kieltänyt
ja niinkuin Sinä katsoit syntiseen naiseen
fariseuksen huoneessa
ja ryöväriin ristinpuulla.
Anna minulle pyhä armosi,
että minä niinkuin Pietari itkisin syntejäni,
niinkuin syntinen nainen Sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi
taivaassa iankaikkisesti.

Tämä yllä oleva teksti on yksi tutuimmista Jumalanpalveluksen synnintunnustuksista.
Muistan, miten lapsena ajattelin tätä lausuttaessa Pietaria hiilivalkealla ja kukonlaulun jälkeen kohtaamassa Jeesuksen ehdottoman rakastavan katseen. Mietin myös sitä syntistä naista, josta Jeesus sanoi, että se, joka on saanut paljon anteeksi myös rakastaa paljon. Ja vielä ryöväriä, joka sai olla kuolemassa yhdessä ihmiseksi tulleen Jumalan kanssa. Jumalan, joka tuli alas juuri ryövärin tähden.
En ollut varmasti inhimillisesti ajateltuna tehnyt kovin suuria syntejä. Olin lapsena liiankin kiltti. Isäni on kertonut olleensa huolissaan, kun uhmaikääkään ei koskaan tullut. Ja kuitenkin - pelkäsin 5-vuotiaana helvettiä. Näin unia, joissa jouduin kadotukseen, vaikka samanaikaisesti rakastin Jeesusta. Ei kiltteyteni antanut minulle varmuutta taivaaseen pääsemisestä. Eikä edes se, että Jeesus oli parasta, mitä tiesin.
Tuli pääsiäisaika. Jumala puhui voimakkaasti Jeesuksen kärsimyshistorian ja virsien kautta.
Ja niin minä pieni tyttö löysin rauhan ja varmuuden, jota ei mikään, koskaan sen jälkeen ole voinut horjuttaa. Sydän tulta palaen veisasin virttä 63:

Oi rakkain Jeesukseni,
piinattu verinen,
mun särkyy sydämeni,
kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla
yhäällä palveltiin.
Nyt orjantappuralla
pääs pyhä kruunattiin.

Ah, kuinka Herra taivaan,
säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan
on syynä syntini.
Mä synnin, kuolon orja
vain vihaa ansaitsin,
vaan ristis kautta kurja,
sain armon kuitenkin.

Mua saata, Paimeneni,
taas omaan laumaasi.
Suo, armolähteheni,
kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa
soi Henkes sanassas,
näin vieläkin Sä anna,
oi Jeesus laupias.

Nyt kiitos, Jeesus Sulle,
Sä parhain ystävä,
Sun kuolemas on mulle
iäinen elämä.
Mua auta uskollisna
Sua aina seuraamaan,
Sinussa turvallisna
myös kerran kuolemaan.

Kun joutuu viimeretki,
Sä auta, vahvista.
Tuo kova kuolon hetki
armollas huojenna.
Ja sieluni, kun aivan
jo nääntyy tuskassa,
kirvoita alta vaivan
Sun vaivas voimalla.

Sun ristintuskaas muistaa
mun tuskassani suo.
Minulta pelko poista
ja lohtu sieluun tuo.
Mä katson kasvois puoleen,
jään, Jeesus, turvahas,
kun näin mä täältä kuolen,
on kuolo autuas.
VK 1938

Muutamia vuosia vanhempana muistan miettineeni, että rakastaisinko minä Jeesusta enemmän, jos olisin tehnyt enemmän syntiä. Jumala vastasi minulle puhumalla epäuskosta. Siitä, miten se on suurin ja syvin synti. Ja miten täynnä minunkin sydämeni sitä olisi ellei Jumalan Pyhä Henki jatkuvasti hillitsisi sitä ja täyttäisi sydäntäni ihmeellisellä uskon lahjalla. Ymmärsin, että minä olen saanut paljon anteeksi! Ja saan joka hetki. Siksi sydämeni laulaa ylistystä Kuninkaalleni ja minäkin tahdon polvistua Hänen jalkojensa juureen palvoen ja rukoillen.

Eteesi käyn polvistuen.
olet Kuningas kuninkaiden.
Sydämeni saat, Herrani,
mitään pidättää enää voi en.

Kasta mua Henkees ja tulees polttavaan.
Tästä kun nousen, käyn Sun voimassas.
Verelläs vihmo, sulje rakkautees.
Tiedät sen, Jeesus, voitit sydämein.

Vie kaikkeni, Kuninkaani.
Tehdä tahtosi on iloni.
Voittaa Sut tahdon omakseni.
Jeesus, pilkkas on kunniani.

Kasta mua Henkees ja tulees polttavaan.
Tästä kun nousen, käyn Sun voimassas.
Verelläs vihmo, sulje rakkautees.
Tiedät sen, Jeesus, voitit sydämein.
Riitta Honkavuo