Kuuntelen usein aamuisin laudeksen, joka on vanha liturginen aamurukous. Tämän päivän laudeksessa kehoitetaan: "Uuden päivän koittaessa, ylistäkäämme Kristusta, joka on täynnä armoa ja totuutta." Tässä on upeasti ilmaistuna se, mistä ylistyksessä on kysymys. Hän, jota ylistämme on täynnä kaikkea, sitä, mistä Häntä ylistämme. Siksi ei riitä pelkkä kiitos, ei pelkkä hiljainen ihailu. Meidän Jumalamme on ylistettävä! Ja Stinisseniä jälleen:
Jumalan ylistäminen ei ole vain jo olemassa olevan suuruuden ylistämistä, vaan hänen tekemistään suureksi.
Eikö ole röyhkeätä ajatella, että minä pienenä ihmisenä voisin tehdä Jumalan suureksi? Ajatus kyllä on varmasti huimaava, mutta älkäämme silti pelästykö sitä! Sillä juuri tässä, Jumalan tekemisessä suureksi, piilee pienen ihmisen tosi suuruus. Juuri tämä antaa meille oman identiteettimme, oman olemassaolomme oikeutuksen. Kaikki on luotu Jumalan suuremmaksi kunniaksi. Luotu olento on vasta sitten täysin oikeassa olossaan, kokonaan oma itsensä, kun hän tekee Jumalaa suureksi.
.jpg)
