keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Ensin rukoillaan!


Tänään olin pikkuisemme kanssa lääkärireissussa puoli päivää. Putosi sohvalta eilen illalla ja loukkasi arkun reunaan kylkensä sen verran pahasti, ettei aamullakaan oikein kättä kestänyt liikuttaa. Kaksi lääkäriä tutki käden ja kylkiluut; kipeä paikka löytyi selkäpuolelta ihan kainalon alta - juuri sieltä, mihin syliin nostaessa kätensä laittaa. Kylki kuvattiin, mutta ei lääkärin epäilemää murtumaa löytynyt. Ihmettelin lääkärille sitä, että pikkuinen kuvattiin oikea kylki ylös päin, vaikka vasen on se, joka on kipeä. Ei oikein tuntenut kuvaustekniikkaa, mutta sanoi, ettei se voi olla väärin kuvattu. Silti on sellainen inhottava epävarmuus, että jos ne kuitenkin kuvasivat väärän kyljen...No, Mies lupasi soittaa huomenna ja selvittää asiaa.

On ihanan turvallista tietää, että Jumala on se, joka parantaa. Olen opettanut lapsille, että aina ensin rukoillaan ja vasta sitten otetaan lääkettä tai mennään lääkäriin. Helposti voi korkeatasoisen läketieteen keskellä lääkkeistä tai lääkäristä tulla se, johon turvataan. Tiedän, että Jumala usein käyttää lääkäreitä, mutta uskon täysin, että Hän tekee myös ihmeitä, joita ei kukaan lääkäri osaa selittää.



"Halleluja! Ylistä, minun sieluni, Herraa!
Minä ylistän Herraa kaiken ikäni,
veisaan kiitosta Jumalalleni,
niin kauan kuin elän.
Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen,
sillä ei hän voi auttaa.
Kun hänen henkensä lähtee hänestä,
niin hän tulee maaksi jälleen;
sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.
Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala,
se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa,
Häneen, joka on tehnyt taivaan ja maan,
meren ja kaiken, mitä niissä on,
joka pysyy uskollisena iankaikkisesti,
joka hankkii oikeuden sorretuille,
joka antaa leivän nälkäisille.
Herra vapauttaa vangitut,
Herra avaa sokeain silmät,
Herra nostaa alaspainetut,
Herra rakastaa vanhurskaita.
Herra varjelee muukalaiset,
holhoo orvot ja lesket,
mutta jumalattomain tien Hän tekee mutkaiseksi.
Herra on Kuningas iankaikkisesti,
sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen.
Halleluja!"
Psalmi 146

2 kommenttia:

  1. Jos kuvalevy on alla päin ja säteet tulevat ylhäältä, kuvataan juuri noin, että kuvattava alue on alla.

    Paranemista ja tervehtymistä taivalliselta Lääkäriltämme!

    VastaaPoista