keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Paratiisin häivähdys...


Lämmin kesäpäivä on kuin paratiisin häivähdys. Muutaman kerran elämässäni olen kokenut sellaisen paratiisimaisen hetken, jolloin kesä on ollut kuin kehys kaiken kauniin ja ihmeellisen kokemiselle. Se hetki on ollut kuin vastasyntyneen lämpö ihoa vasten. Tai unen turvallinen kehto. Kuin kelluisi lämpimässä järvessä vailla pienintäkään huolta ja murhetta. Eräänlainen sylikokemus. Tavallaan me kaikki luotamme tähän syliin. Uskomme maapallon pysyvä radallaan, auringon valaisevan ja lämmittävän meitä, maan ruokkivan meidät. Olemme kuin pienet lapset, emme pelkää pahaa, vaan odotamme hyvää. Ja se on ihan oikein. Sillä Jumala, joka tämän kaiken pitää yllä, on hyvä! Hän on luotettava. Hän pitää meistä huolen. Mutta Hän haluaa myös yhteyttä meidän kanssamme. Hän ei tahdo vain lähettää ruoka-avustuksia meille, vaan Hän tahtoo olla lähellämme, tuntea meidät ja antaa meidän tuntea itsensä. Tämä on ihmeellistä. Tämä on mahdollista vain, koska Jumala on astunut alas taivaasta. Olen joskus kuvitellut sitä hetkeä, kun Ikuinen Isä ja Hänen ainoa rakas Poikansa hyvästelevät taivaassa. He ovat yhdessä suunnitellet tämän. Kuitenkin eron hetki on kauhea. Mutta aika on täyttynyt; Jumalan Pojan on aika ottaa ihmisen muoto hedelmöityneessä munsolussa. Immanuel - Jumala meidän kekellämme. Meidän kaltaisemme. Meidän luoksemme tullut Jumala. Eikä siinä vielä kaikki. Meidän puolestamme kärsivä Jumala. "Että meillä rauha olisi."
Uskon, että jos voisimme tämän joka solullamme ottaa vastaan, voisimme kokea Jumalan turvallisen sylin joka hetki. Saamme silti uskoa sen, vaikka kokemisemme olisikin pientä tai puuttuisi kokonaan. Uskossa se on totta - joka hetki.

1 kommentti: