Jumalan ajatus...

Kesä on hyvin eritynen aika. Kaikki on kirkasta ja kiivasta, ei ole hetkeäkään hukattavana, sillä siellä se jo odottaa, se kylmä syys, vaikka emme tahtoisi sitä lainkaan vielä ajatella. Minusta on hirveän väärin, että toppatakit tulevat jo kohta myyntiin kauppoihin. No, onneksi sinne toppatakkiosastolle ei ole pakko mennä. On kesän paras aika. Punaviinimarjat on kypsyneet. Aurinko on jo hieman lempeämpi. Illalla on pimeää ja lämmintä. On vaikea kestää tämän maan kauneutta ja ihanuutta. Se on vaikeaa siksi, että kaikki ei ole hyvin. Tietoisuus kärsimyksestä ei voi tässä maailmassa koskaan lakata. Minun sydämeni on murtunut kaikkein pienimpien raa'an kohtelun vuoksi. Ei ole yhtään päivää, jolloin emme tappaisi omia lapsiamme. Ei yhtään. Oli sitten joulu tai juhannus, pyhä tai arki, jokainen päivä on lasten murhapäivä. Kun Jumala antaa parasta, mitä Hänellä on, säädämme lain, joka antaa luvan tappaa. Eikä kenenkään tarvitse kokea syyllisyyttä mistään. Koska ei heitä ollut olemassakaan. Oli vain sellainen ajatus...mutta ei ole enää. Armahda meitä Jumala!

Paratiisin häivähdys...

Lämmin kesäpäivä on kuin paratiisin häivähdys. Muutaman kerran elämässäni olen kokenut sellaisen paratiisimaisen hetken, jolloin kesä on ollut kuin kehys kaiken kauniin ja ihmeellisen kokemiselle. Se hetki on ollut kuin vastasyntyneen lämpö ihoa vasten. Tai unen turvallinen kehto. Kuin kelluisi lämpimässä järvessä vailla pienintäkään huolta ja murhetta. Eräänlainen sylikokemus. Tavallaan me kaikki luotamme tähän syliin. Uskomme maapallon pysyvä radallaan, auringon valaisevan ja lämmittävän meitä, maan ruokkivan meidät. Olemme kuin pienet lapset, emme pelkää pahaa, vaan odotamme hyvää. Ja se on ihan oikein. Sillä Jumala, joka tämän kaiken pitää yllä, on hyvä! Hän on luotettava. Hän pitää meistä huolen. Mutta Hän haluaa myös yhteyttä meidän kanssamme. Hän ei tahdo vain lähettää ruoka-avustuksia meille, vaan Hän tahtoo olla lähellämme, tuntea meidät ja antaa meidän tuntea itsensä. Tämä on ihmeellistä. Tämä on mahdollista vain, koska Jumala on astunut alas taivaasta. Olen joskus kuvitellut sitä hetkeä, kun Ikuinen Isä ja Hänen ainoa rakas Poikansa hyvästelevät taivaassa. He ovat yhdessä suunnitellet tämän. Kuitenkin eron hetki on kauhea. Mutta aika on täyttynyt; Jumalan Pojan on aika ottaa ihmisen muoto hedelmöityneessä munsolussa. Immanuel - Jumala meidän kekellämme. Meidän kaltaisemme. Meidän luoksemme tullut Jumala. Eikä siinä vielä kaikki. Meidän puolestamme kärsivä Jumala. "Että meillä rauha olisi."

Uskon, että jos voisimme tämän joka solullamme ottaa vastaan, voisimme kokea Jumalan turvallisen sylin joka hetki. Saamme silti uskoa sen, vaikka kokemisemme olisikin pientä tai puuttuisi kokonaan. Uskossa se on totta - joka hetki.